maanantai 29. lokakuuta 2007

Technipillä lomautusuhka

Technip Offshore Finland on tänään ilmoittanut aloittavansa lomautuksia koskevat yt-neuvottelut koko henkilöstönsä kanssa. Tilanteeseen jouduttiin heikon tilauskannan takia. Nykyisten projektien työt loppuvat portaittain vuodenvaihteessa ja toukokuussa. Asiasta uutisoi YLE.

Porilaisille Technipin vaihtelevat tilauskannat ovat tuttua kauraa. Dollarin euro-kurssin, öljyn maailmanmarkkinahinnan ja maailmantalouden yleisen tilan mukaan heittelehtinyt tilauskanta on ollut rasite niin huonoina kuin hyvinä aikoinakin. Viime vuosina Technipillä onkin ollut ongelmana löytää riittävästi päteviä hitsaajia toteuttamaan kaikki projektit ajoissa.
Vaikka nykytilanne rauennee uuden tilauksen toteutumiseen korkean öljyn hinnan ansiosta, on Porissa valmistauduttava siihen, ettei yhtenä päivänä öljynporauslauttoja enää juuri valmisteta. Näin siksi, että fossiiliset polttoaineet korvataan vähitellen muilla polttoaineilla ja ratkaisuilla. Toisaalta se on Porille enemmänkin mahdollisuus kuin uhka, sillä oikein profiloituessaan kaupunki voisi saada aikaan Poriin ympäristötekniikan klusterin. Toivottavasti tämä seikka tiedostetaan kokonaisuudessaan kaupungin päättävissä elimissä.

YLE

Ei kommentteja: