perjantai 5. lokakuuta 2007

Porin kaupallinen asema vahvistuu edelleen

Tällä viikolla Satakunnan Kansa uutisoi monta kertaa uusien kauppojen sijoittumisesta Poriin. Ensimmäisenä listalla oli Expert-ketjun aikomus perustaa Suomen suurin Expert-myymälä Aittaluotoon. Vain päivää myöhemmin S-ryhmä ilmoitti avanneensa Suomen ensimmäisen texmex-teemaisen Fiesta! -ravintolan Porin Sokoksen ravintolamaailmassa. Tänään uutisena on taasen ollut Sedu Koskisen aikomus perustaa kaksi uutta yökerhoa Porin keskustaan. Tämä laajentaa Sedun imperiumin kertaheitolla Poriin, sillä maanantaina RMJ:n ilmoitettiin siirtyvän Rauman Otanlahdelta Kirjurinluodon Arenalle.

Nyt julkistettujen hankkeiden lisäksi vireillä ja rakenteilla on muitakin kaupan alan konseptien laajennuksia. Esim. Mikkolassa rakennetaan parhaillaan uutta Citymarketia ja Prisman laajennusta. Tikkulaan on taas tulossa S-ryhmän Kodin Terra. Sen lisäksi Kesko rakentaa uutta Anttilaa Sampotaloon ja kaavailee uuden päivittäistavarakaupan avaamista keskustan alueelle. Porissa perinteisesti heikoilla ollut Kesko suunnittelee tiettävästi myös uuden rauta/sisustusmyymälän rakentamista Mikkolaan.

Kaiken myllerryksen keskellä olisi toivottavaa, että paikallinen liike-elämä jatkaisi vahvana. Onneksi Porissa on perinteisesti menestyneet nimenomaan paikallisten yrittäjien innovatiiviset ja/tai perinteikkäät konseptit. Tämän myötä esim. Sedu Koskisen Baarikärpänen ja ylikansallinen Wayne's Coffee ovat joutuneet perääntymään kaupungista. Vaikka yrittäjät ovat viime vuosina tottuneet kovaan vauhtiin erityisesti Satakunnan Osuuskaupan ja ylikansallisten (vaate-)kauppaketjujen investointien myötä, uutta nykyisessä tilanteessa on Keskon selvä aktivoituminen. Tämä taas kiristää kilpailua entisestään, joskin uusi tarjonta luo myös uutta kysyntää. Näin Porin asema merkittävänä kauppakaupunkina pysyy vähintään entisellään.

Ei kommentteja: