tiistai 2. lokakuuta 2007

Parannuksia blogiin

Jotta Pori 450:n kehitys jatkuisi suotuisana jatkossakin, olen tehnyt merkittäviä parannuksia blogin ulkoasuun ja saatavuuteen liittyen. Selvin muutos on aiempaa tyylipuhtaampi sivudesign, minkä lisäksi olen lisännyt sivupalkkiin uusia elementtejä. Käyttäjäystävällisyyttä lisää erityisesti osio 'aiheet', jonka kautta lukija voi navigoida itsensä tietyn aihealueen juttujen alle. Aihelistauksen lisäksi sivupalkista voi tarkistaa mm. Poriin liittyviä uutisia kansainvälisessä lehdistössä.

Ulkoasumuutoksen lisäksi olen tehnyt taustatyötä blogin saatavuuden parantamiseksi. Nyt Pori 450 on lisätty blogilistalle ja blogispottiin, joista ensinmainitussa blogi on saanut jo yhden tilaajan. Aktiivinen juttujen kirjoittelu ja blogin lisääminen blogilistauksiin ovat parantaneet Pori 450:n näkyvyyttä hakukoneissa, minkä tuloksena kävijämäärissä tapahtui räjähdyksenomainen kasvu RMJ-uutisen myötä.

Vaikka parannusten myötä blogini on aiempaa saavutettavampi ja selkeämpi, työ paremman blogin kehittämiseksi jatkuu. Jatkossa aion palvella esimerkiksi vieraskielisiä kävijöitä nykyistä paremmin. Muistutukseksi lisäksi kerrottakoon, että blogi pääsee nykyistäkin parempaan vauhtiin vuodenvaihteen alla. Sillä aikaa olisin kiitollinen nykyistä aktiivisemmasta kommentoinnista, sillä se toimisi hyvänä motijoijana minulle. :)

2 kommenttia:

je kirjoitti...

Rehellisesti sanoen... minusta edellinen muoto oli parempi. Tämä on kyllä seurattavuudeltaan helpompi, mutta kun näen että tässä on kyseessä kaupallinen (ja kritiikitön) hanke, menisin kyllätakaisin edelliseen. Mutta Blogger on kuitenkin hyvä, ja se "ainoa" oikea, edelleen...

Oikeaa palautetta tulee,kun otat asenteita. Mutta tässähän se ei oikein onnistu.

Ja minä edelleen se blogilistan ainoa tilaaja ;D

Kari kirjoitti...

Kiitos palautteesta! :) Tällä teemalla mennään nyt ainakin jonkin aikaa. Tarvitsee vain katsoa miten tämä palvelee sivustoa ja sen lukijoita jatkossa.

Mutta mitään kaupallistahan blogissani ei ole. :P Myönnettäköön, että toistaiseksi oma ääneni on kuulunut blogissani varsin vähän. Näin on käynyt täysin vahingossa, ja huomasin sen kun kirjoitin blogimerkintää 450-vuotisjuhlakonsertista. Aluksi kirjoitin siihen kriittisen kappaleen, mutta poistin sen, koska se ei ollut linjassa aiempien kirjoituksieni kanssa. Julkaisen kirjoittamani tekstin kuitenkin vähän myöhemmin, kun aloitan erillisten "mielipide/toimittajalta"-kirjoitusten julkaisemisen.