tiistai 11. joulukuuta 2007

Sinebrychoffilta ja Sedulta pienpanimo elävöittämään Etelärantaa

Sinebrychoff on päättänyt saneerata Porin arvokorttelien alueelle pienpanimon, joka sijoittuu vanhaan sähkölaitokseen. Esisopimuksella ravintoloitsijaksi ja vuokralaiseksi panimoon tulee SK-ravintolat, jolle pienpanimo on lajinsa ensimmäinen.

Panimo aikoo valmistaa tummaa ja vaaleata olutta, minkä lisäksi valmistetaan kausioluita. Myös Sinebrychoffin tuoteperheestä on tarjolla ainakin Karhua. Tunnelmalliseksi tarkoitetun panimoravintolan lisäksi rakennukseen rakennetaan sauna- ja kokoustilat.

Uusi pienpanimo sijoittuu aivan Jani Lehtisen Trattoria Buccon läheisyyteen. Tämä merkitsee sitä, että Etelärannan käyttö tasokkaana ravintola- ja kulttuurialueena paranee entisestään. Mielestäni tämä on erittäin hieno asia, sillä Eteläranta on ollut edelleen vajaakäytössä. Vaikka yksi panimo ei ratkaise koko ongelmaa, tuo se Etelärannan entistä lähemmäksi kaupunkilaisia. Samalla kysyntä alueen muille palveluille kasvaa.


Google Maps

Sinebrychoff

Ei kommentteja: